Voi mua. Sorruin sit luomaan oman blogin, vaikka mulla on päiväkirjatkin sun muut. Emmä tiedä, mut ehk haluun vaa purkaa johki muuallekin. Pahoittelen jo näin alkuun, et tästä ei tuu kaunista kuultavaa, koska emmä varmaan jaksa kirjottaa tänne kun oon pirtee ja ilonen. :D Plus mun tää puhekieli on aika rumaa, mut en jaksa alkaa karsimaan mitä sanon ja mitä en. Tää on tämmöst et vaan kirjotan mitä mieleen tulee.

Kuitenki, mua ahdistaa nyt. Mun poikakaverini on aikas drama queen välillä, elämä on kuulemma paskaa sun muuta ja oon sen ainoo valopilkku elämässä. Kutsun nyt tätä poikaa vain herra A:ksi. Kaverinikin sanoi, että hra A on vain hirttoköyttä vailla. o__O En kuitenkaa usko, et poika on tekemässä ittelleen yhtään mitään, koska ei se oo sellanen potentiaalinen itsemurhakandinaatti (?). Sillä on kuitenkin elämässä kaikki tosi hyvin, sillä on perhe koossa ja elävänä ja katto pään päällä plus paljon mukavia kavereita. Tosin vihaan hänen yhtä kaveriaan, herra P:tä, koska tää dissaa A:ta aika rajusti puhumalla paskaa selän takana, mut ei A viiti tehä mitään, koska ne kuitenki soittaa samassa bändissä. Joo-o, hra A on aika lapanen. Siit lähtien kun hra P sai tietää musta ja A:sta, se on alkanu tuijottaa mua koulussakin ihan oudosti ja tottakai mä tuijotan takasin, munhan on pakko ain tarkistaa et taasko se mulkkaa. Nyt sit hra P on mennyt selittämään poikakaverilleni, että kattelen aina koulussa vaan hra P:tä ja tottakai A on tästä ihan kummissaan, ei se ees taida luottaa muhun sataprosenttisesti.

Oon miettinyt tässä muutenkin, että kannattaako mun tosiaan roikkua tuon A:n seurassa. Oon todella positiivinen ihminen, mutta tää A:n asenne maailmaa kohtaan maalaa munkin elämääni mustemmaksi ja synkemmäksi koko ajan. Harvoin se saa mulle uskomattoman hyvää oloa, joka on jo tosi huolestuttavaa. Me ei nähdä kuin pari kertaa kuussa, vaikka tästä on 30min kävelymatka niille ja silloin kun me nähdään, niin se olen tietysti minä, joka olen tapaamisen järkännyt. Herralla oli joku ihmeen kriisi jouluna, että hällä ei oo lainkaan elämää ja kaikki on paskaa etc. mut lohdutin sitä koko sen ajan niin paljon kuin pystyin. Nyt sillä on taas sisältöä elämässään, mutta se on jotenki jättänyt mut ulkopuolelle. Tylyksikin se on ruvennut. Mutta uskokaa tai älkää, se kuitenkin vielä vakuuttaa välittävänsä musta enemmän kuin kenestäkään. Ja mä pidän herrasta ihan liikaa, joten en mä voi sitä jättää. Kaikenlisäks, sehän romahtaisi?

Sitten lisäks, en ees pidä sitä oikeen kunnolla mun poikaystävänä, koska me ei olla ikinä edes suudeltu. Se on vähän liian ujo ja se on muutenkin selittäny mulle olevansa "ujo paska", koska ei ikinä uskalla tehdä mitään. Miehisiä suorituspaineita? Jooooten mun pitää olla tässä suhteessa se mies ja tehä aloite toiminnalle. :D Kihii, aika pelottavaa, koska mäkin oon ujo.

Tänään lähdin koulusta neljä tuntia aikasemmin ruokailun jälkeen, koska mua ahdisti herra P:n tuijotus, en jaksanu nähä sitä aina käytävillä virnuilemassa. Muutenkin ne kuulemma dissaa A:ta siitä, että sattu just valitsemaan mut (en oo ehkä haluttavin tyttö Suomenmaassa) ja kun kävelen ohi P:kin kuulemma sanoo aina jotain "hyi vittu" tms. Että sinne tipahti mun viimeinenkin ripaus itsetuntoa. No, eipä se mitään, mulla on kuitenkin ystäviä, jotka tukee. Tosin niistä vain pieni osa tietää hra A:sta, koska kuten sanoin, en pysty vielä sanomaan meitä kunnolliseksi pariksi.

Että näin tänään, mun pitää lähtee pianotunnille nyt. Pitää poistaa sivuhistoriasta vuodatus.net, koska en haluu et pikkusisko löytää vahingossa tänne. :D Mut tänne on iha hauska kirjottaa, täytyy kokeilla toisenki kerran.